112 km:
112 km lähtö tapahtuu Vuokatin Urheiluopistolta. 112 km reitti juostaan edestakaisin välillä Vuokatti – Rumo, jonka pituus yhteen suuntaan on 56 km. Reitti on fyysisesti erittäin haastava ellei jopa Suomen haastavin. Myös juoksuteknisesti varsinkin ensimmäinen 23 km (Teerivaaran huoltopisteelle asti) ja paluumatkalla sama osio ovat vaativaa polkujuoksua Vuokatinvaarajonon huikeissa maisemissa. Tämä reitin osuus on legendaariselta nimeltään 13 Vaaran Maraton. 112 km reitin osioiden tarkemmat kuvaukset löytyvät 23, 42 ja 56 km reittikuvauksista.
56 km:
56 km lähtöpaikka sijaitsee Valtimon kunnan puolella Rumon UKK-majalla. Reitin alkumatka on lähes täydellistä polkujuoksua erittäin hyväkulkuisessa mäntykangasmaastossa, jossa reitti kulkee hienon harjujonon päällä. Alkumatka noin 10 km kuljetaan kohtuullisen tasaisessa maastossa, jossa isoimmat nousut muodostuvat lähinnä harjun päälle kiipeämisistä. 10 km jälkeen ylitetään rautatie, jonka jälkeen alkaa reitin ensimmäinen pidempi nousuosuus kohti Maanselän etapin huoltopistettä ja 42 km lähtöpaikkaa. Tällä noin 4,5 km pitkällä yhtäjaksoisella nousuosuudella juoksijat pääsevät nauttimaan monipuolisesta kuusi- ja sekametsästä sekä muutamista kuusimetsän sisällä olevsita hyväkuntoisista pitkospuupätkistä. Nousun jälkeen on noin 1 km loiva laskuosuus Maanselän etappiin. Maanselän etapista lähtien 56 km reitti kulkee 42 km reittiä.
42 km:
42km lähtöpaikka sijaitsee Maanselän etapin läheisyydessä (Valtatie 6:n länsipuolella). Maanselän Etapin jälkeen reitillä ylitetään Lappavaara ja Iso-Kuljun vaara sekä nautitaan erämaamaisemista. Alkuosassa reitillä on pätkiä, joissa polku/reitti on vähän kuljettu ja paikoin umpeen kasvanut, mutta matkan edetessä polku muuttuu paremmaksi ja maisemat yhä kauniimmiksi. Vuonna 2007 tehdyn korjaustyön jäljiltä pitkospuut ja sillat ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta vahvassa kunnossa. Välillä polku kulkee vanhassa kuusimetsässä ja tarjoaa vaihtelua juoksuympäristöön. Tällä etapilla voi törmätä myös erämaan eläimiin, kuten metsäkanalintuihin. Talvella täällä nähtiin myös suden ja karhun jälkiä. Reitti kulkee UKK-polkua pitkin Hanhilammen huoltopisteen kautta Teerivaaran kyläkoulun huoltopisteelle, josta matka jatkuu 23 km:n reittiä pitkin (kts. 23 km:n reitin kuvaus).
23 km:
Reitin lähtö on Teerivaaran vanhalta kyläkoululta ja maali Vuokatinhovilla. Reitti myötäilee UKK-reittiä ja kulkee yhteensä 13 suuren vaaran yli tarjoten juoksijalle huikeita vaara-, metsä- ja järvimaisemia. Reitti on ensimmäisiä kilometrejä lukuun ottamatta sama kuin aiemmassa 13 Vaaran Maastomaratonissa sekä perinteisessä 20 km:n Vuokatin Vaelluksessa. Reitin nousut ja laskut ovat paikoitellen erittäin jyrkkiä sekä kivikkoisia, mikä tekee kiipeämisestä haasteellista. Varsinkin märällä kelillä ja väsyneillä jaloilla vaarojen rinteillä kannattaa olla varovainen. Korkeuseroiltaan ja kokonaisnousultaan reitti on vaativa ja tarjoaa varmasti itsensä voittamisen elämyksiä! Varsinkin viimeiset 12 km vievät voimat kovimmastakin tossun kuluttajasta, mikäli vauhdin jako ei ole mennyt aivan nappiin… Kova työ kuitenkin palkitaan henkeäsalpaavan komeilla näköaloilla, joita riittää lukuisten vaarojen päältä. Polku on paljon kuljettua ja leveää sekä monipuolista. Reitille mahtuu pitkospuita ja portaita, kivikkoa ja kalliota, lyhyitä pätkiä metsäautotietä sekä viiden tähden polkua. Vaikka reitti on paikoin erittäin tekninen, niin suurimmalta osin se on kuitenkin hyvin juostavaa. Tämä reitti on ehdottomasti Trail Challengen hienoin pätkä niin polun laadulta kuin maisemienkin puolesta.
En voir plus... En voir moins...
Trace créée par VuokattiTrailChallenge le 20/12/2017 (modifiée le 26/01/2018)
Ce fichier permet la correspondance des POI crées sur Trace de Trail avec la plateforme de déclaration de manifestations sportives du ministère français en charge des sports
Format GeoJSON
Inclure :
Vuokatti Trail Challenge 2018 - 112 km
Numéro de trace :49390
Lien vers la trace :
https://tracedetrail.fr/fr/trace/49390
Connectez-vous pour insérer cette trace sur votre site web
Ajouter un avis ou un chrono
Modifer un avis ou un chrono
OK
Annuler
Trace de Trail
Hello, world! This is a toast message.
Trace de Trail
Hello, world! This is a toast message.
Trace de Trail
Hello, world! This is a toast message.
Bienvenue sur Trace de Trail !
Cela nous permettra d'adapter l'interface afin de vous proposer les outils et cartes les plus appropriés
Lettre d'information de Trace de Trail !
Notre lettre d'information vous permet de rester informé des actualités de Trace de Trail et Trail Connect, mais également des Espaces Trail.
Nouvelles fonctionnalités, formations en ligne, jeux concours : soyez assuré de ne rien manquer !
Nous avons besoin de votre accord pour continuer à vous envoyer par mail notre lettre d'informations (environ une par mois) ; vous pourrez à tout moment modifier ce choix dans votre profil utilisateur
Créez votre compte Trace de Trail pour profiter pleinement des fonctionnalités du site : tracé d’itinéraire, upload GPX, création de fiches pdf et de profils personnalisés, partage d’expérience avec la Communauté...
Votre compte sera également utilisable sur TrailConnect, l’application mobile de Trace De Trail.